3C-luokan kilpavene “home made”

Runko on koivuvaneria, jonka kaaret on vesileikkauksella leikattu. Tarkasta leikkuujäljestä huolimatta käsin sovittamista oli paljon. Haastavaksi puun käsittelyn teki moneen suuntaan kaarevat muodot. Erityisesti rimoituksien ja kylkivanerien asentamisessa oli haastetta. Vinkoja taisi olla parhaimmillaan yli 50kpl liimauksen ajan.

"Peti"

LOPPUKIRI rakennuksen suhteen:
Toukokuussa 2010 pohja oli valmis ja vene käännettiin. Tästä alkoi sisäpohjan rakentaminen.
Kesäkuu 2010 meni miltei kokonaan sisäpohjan kittaamiseen & kuiduttamiseen.
Heinäkuussa 2010 kannen vanerointi alkoi. Kuva veneestä tasan kuukausi ennen kilpailua
Elokuun 18.päivä vene maalattiin (10pv ennen kilpailua).
Viikko ennen kilpailua Vene oli vasta maalattu
Päivää ennen kilpailua Venettä alettiin siirtämään trailerille
13h ennen kilpailua Tekniikan asennusta veneeseen
6h ennen kilpailua Asensimme vielä viimeisiä osia kuten istuimia…

Pituus 6.6m ja Leveys ~2.5m

Moottorina on Mercury Racing 200XS

Veneen rungon suunittelu on Ari Nurmisen ja Rauno Kossilan tuotosta. Runkokaarien piirtämisen suoritti Rauno.

Rakentamisen Ari aloitti loppukesästä 2009 apunaan veljensä Esa. Vuodenvaihteen jälkeen Valtteri tuli katsomaan projektia ja pikkuhiljaa viettikin kaiken vapaa-ajan Arin ja Esan apuna. Välillä kävi Arin ja Valtterin kaveritkin auttamassa rakennushommissa, sillä 25h/vrk:ssa ei tahtonut riittää veneen valmistumiseen.

P9R:ää voidaan pitää “miltei kahden avioeron veneenä”. Arin ja Valtterin vaimoille veneprojekti oli erittäin rankkaa aikaa, sillä poikakultia ei kotona näkynyt.

Erityiskiitoksia voidaan jakaa niin vaimoille kuin hyville ystäville, jotka uhrasivat myös vapaa-aikaansa projektille, sponsoreiden tuesta puhumattakaan.

Comments are closed.